Miksi mennä naimisiin..?

Avioliittokurssi part 3..

Ikävä kyllä jouduttiin skippaamaan avioliittokurssin part 2, koska meidän talouteen iski miesflunssa, kyllä vain, miesflunssa...

Avioliittokurssin toisella kerralla käsittelyssä oli usko Jumalaan, uskotko ja jos et niin miksi et. Olin ehkä itse helpottunut siitä, että tämä jäi väliin. En tiedä olenko itse valmis vastaamaan tähän kysymykseen täysin rehellisesti papin ja seurakunnan läsnäollessa. Uskon itse johonkin suurempaan voimaan, en kuitenkaan Jumalaan, mutta johonkin. Toki haluaisin uskoa johonki ehkä vielä suurempaan, ja siihen että elämällä olisi jokin tarkoitus (tähän aiheeseen päästään kohta), mutta jotenkin koen ristiriitaisuutta tästä omassa päässäni. Olen kuitenkin iskostanut itseeni niin paljon tietoa evoluutiosta, ihmisen fyysisestä toiminnasta, ja vaikka sielu onkin kaunis ajatus, mietin onko se oikeasti mahdollista? Haluan uskoa henkimaailmaan, koska haluan uskoa edesmenneiden läheisteni olevan jollain tavalla lähellä elämän tärkeimpinä päivinä. Ja ehkä sen takia haluan joka joulu vierailla rakkaimpien ihmisten haudoilla, kertoa jollain tapaa, ettei heitä ole unohdettu. 

Ja niinhän sanoinkin, että haluan kirkossa naimisiin, koska musta tuntuu siltä, että nämä rakkaimmat ihmiset ovat silloin läsnä. 

Nyt sitten avioliittokurssin kolmas kerta, ja nyt ei myöskään vältytä syviltä pohdinnoilta. Niinkuin aiemmin viittasin, tämän kerran aiheena oli "onko elämällä jokin tarkoitus?" sekä "miksi haluat mennä naimisiin?". Mun vastaus ensimmäiseen kysymykseen on, en tiedä. Onko sillä? Jokainen saa määrittää oman elämänsä tarkoituksen, tai joillekin se tulee selkeänä merkkinä jostain tapahtuneesta. Vai ollaanko me täällä vain pitämässä hauskaa, tehdään mitä halutaan ja mikä tuntuu hyvältä? Saimme kurssilla kuunnella noin 30 minuutin Katekismuksen, jonka selkeästi oli tarkoitus saada ihmiset miettimään asioita vähän syvällisemmin. Katekismuksessa toistuvat jatkuvasti neljä kysymystä; "Kuka minä olen? Miksi minä elän? Mistä minä tulen? Mihin minä menen?".

Totuus on, ettei kukaan tiedä. En usko, että jollain on jokin suurempi suunnitelma meidän varalle. Mutta silti, tuntuu jotenkin todella tyhjältä sanoa, että tänne me synnytään, eletään ja sitten kuollaan. It's a circle of life. 

Ja nyt itse otsikon kimppuun! 

Kurssia vetävä pappi oli juuri samaisena aamuna, kun kurssi oli, tavannut pariskunnan joka oli mennyt naimisiin noin puoli vuotta sitten. He tulivat keskustelemaan avioliiton mitätöinnistä. Tässä kohtaa haluan selventää, että Katolilainen kirkko ei tunnusta avioeroa, mitätöinti on joiltain osin mahdollinen, mutta koska avioliitto on yksi seitsemästä sakramentista, on tällä todella suuri painoarvo katolilaisen elämässä. 

Olen ilmoittanut M:lle jo ennen kosintaa, että jos hän sen tekee niin mulle se merkitsee silloin lupausta avioliitosta. Joten tälläkään ei ollut mulle kevyt merkitys, joten jos ollaan tosissaan niin sitten sitä todellakin ollaan. Kerroin myös, etten pysty kirkon silmissä hänestä koskaan ottamaan avioeroa, joten jos vastaan kyllä, tulee hänenkin olla asiasta täysin varma. Tässä ollaan siis täysillä mukana, till death do us part.

Mutta miksi haluan mennä naimisiin? Haluan avioliiton, haluan kumppanuutta, jakaa elämän ilot ja surut, ylipäätään elämisen, parhaan ystäväni, elämäni rakkauden kanssa. En tarkoita avoliitossa elävien parisuhteiden olevan jotenkin vähempi arvoisia tai merkityksettömämpiä, mulle avioliitolla on kuitenkin suuri merkitys. Omat vanhempani ovat olleet loistava esimerkki avioliitosta ja kumppanuudesta, he ovat olleet yhdessä noin 32 vuotta, joista naimisissa noin 27 vuotta. Mulle avioliitto luo myös turvallisen ja vakaan elämän perustan, eikä se tietenkään tule olemaan helppoa ja työtä joudutaan aivan varmasti tekemään. Pelottavinta musta on kuulla, kuinka ihmiset kysyvät "no miltäs nyt tuntuu olla naimisissa?" tai kuinka sitä oletetaan asioiden jotenkin muuttuvat/parantuvan kun mennään naimisiin. Jos avioliitto muuttaisi suhdetta jollain todella radikaalilla tavalla, olisi se musta huolestuttavaa. Sitä voisi kysyä siinä vaiheessa itseltään, että "kenet minä nain?". Itse odotan avioliiton syventävän ja vahvistavan meidän jo entuudestaan vahvaa suhdettamme, en kuitenkaan oleta sen muuttavan meitä persoonina tai käytöstavoiltaan. Naimisiinmenon jälkeen olen edelleen se yks ja sama ihminen, sen jälkeen olen vain toisen (kieltämättä kuulostaa aika mahtavalta sanoa tämä) vaimo!

Musta oli mahtavaa, että päästiin käsittelemään myös tätäkin asiaa. Pappi korosti monesti, että puhukaa, puhukaa, puhukaa. Sanokaa, jos jokin häiritsee tulevassa kumppanissanne, sanokaa se nyt. 

Vaikka ajattelinkin eka tämän avioliittokurssin olevan huuhaataa, on siitä ehkä lopuksi jotain hyötyäkin. Hyvää itsensä tutkiskelua, ja voin suositella näiden asioiden käsittelyä myös muillekin pariskunnille! :)

~Peace out~

Until the priest says Amen.

Nyt on taas palattu sorvin ääreen kaikkien synttärijuhlien, joulujen ja uuden vuoden jälkeen! Vaikka kiirettä on pitänyt muualla, on häihin liittyvätkin asiat edenneet yllättävän paljon. Nyt kuitenkin vain yksi niistä tapahtuneista asioista, jätetään muut myöhemmäksi! 

 

Meidän häissä, avioliittoon ja häihin valmistautumisessa on mielenkiintoista se, että ollaan eri uskontokunnista. Vaikkei me olla kumpikaan uskovaisia, vaikuttaa meidän molempien seurakunnat häihin sekä häiden valmisteluun. 

 

Tällä viikolla koettiinkin yksi ihan uusi juttu, aloitettiin meinaan avioliittokurssi, joka on siis mun uskonnossa (katolilaisessa) pakollinen, kun pari aikoo avioitua. Kurssin ideana on tosiaan valmistaa paria naimisiin menoon ja avioliittoon, sekä käsitellä avioliittoa uskonnon näkökulmasta. Ei ehkä ihan meidän juttu, mutta tätä kautta meidän tulee hakea ensinnäkin lupa seka-avioliitolle, sekä mun tulee hakea vielä erikseen lupaa mennä naimisiin toisen uskontokunnan kirkossa. 

Ensimmäinen kurssitapaaminen ei oikeastaan ollut yhtään huonompi, vaikka ennakkoluulot osottautuivatki suurimmaksi osaksi oikeaksi, löysin sitä kautta ehkä itsestäni myös jotain uutta. 

Positiivinen yllätys kurssilla oli sen vetäjä, Italiasta kotoisin oleva Isä Marco, välillä tuntui siltä, kun olisi ollut katsomassa stand upia. Aivan mahtava persoona, eikä lainkaan ankea. 

Ensimmäinen kysymys tällä kurssilla oli, "miksi haluat mennä naimisiin kirkossa?". 

Suomessa kirkkohäät ovat lähempänä perinnettä, kuin uskonnollista juhlaa. Näin minäkin olin ajatellut sen lisäksi, että se on itselleni ollut yksi tärkeimmistä sakramenteista. Tajusin kuitenkin, että yksi syistä kirkossa vihkimiseen on ollut edesmennyt mummoni, jolle usko oli tärkeä.

Mummoni olisi varmasti halunnut, että menen naimisiin kirkossa. Hänen kuoleman jälkeen tämän tärkeys on korostunut myös itselleni, haluan kunnioittaa mummoni muistoa. Koska mummoni ei voi olla fyysisesti paikalla kyseisenä päivänä, musta tuntuu, että hän on kuitenkin läsnä ja nimenomaan läsnä kirkossa. Moni haluaa Jumalan siunauksen avioliitolleen, itse haluan mummoni siunauksen. Hän ei ehtinyt tavata M:ää ennen kuolemaansa, ja vaikka tiedän, että mummoni olisi tykännyt M:stä hirveästi, kaipaan myös hänen siunausta tälle suhteelle, ja tunnen että näin voin sen saada. Musta tuntuu myös siltä, että tämmöisinä tärkeinä päivinä kaikki muutkin edesmenneet läheiset ovat läsnä. Näin voi rauhallisin mielin (ehkä..?) astella alttarille. 

 

Ainiin, yksi tärkeä syy kirkossa vihkimiseen on tietenkin myös ne pikkutytön prinsessa unelmat, joissa poistutaan kirkosta kun riisiä heitetään... Tosin riisit voi sattua, joten me päädyttiin saippuakupliin. :) 

 

~Amen~