Avioliittokurssi part 4.
Tästä kurssipäivästä on ehtinyt kulua jo 2 viikkoa, en vain kiireiden takia ole ehtinyt paneutumaan asiaan sen enempää, jotta olisin siitä voinut kirjoittaa näin jälkeenpäin. Joten mikäs sen parempaa tekemistä sunnuntai-aamuna, kun pyykkikone pyörii, aamukahvi ja kaurapuuro läppärin vieressä, nyt on hyvä aika ehkä taas pysähtyä miettimään.
Neljäs kurssikerta käsitteli ehdotonta rakkautta ja anteeksiantamista, tietenkin asiaa käsiteltiin enemmän kirkon ja raamatun näkökulmasta, mutta onnistuivat kurssinpitäjät myös kaivamaan esimerkkejä tavallisesta elämästäkin. Tällä kertaa äänessä oli yksi avioliittokurssin esimerkki-pariskunnista, jotka elävät kirstittyjen avioliitossa, eli kirkko ja uskonto ovat iso osa heidän avioliittoaan. Ja tällä kertaa itsekin opin ehkä jotain, en uskonnollisesta näkökulmasta, vaan asioita joita voisin itsekin ottaa mukaan jokapäiväiseen elämään.
Kirkon mukaan, koskaan ei voi rakastaa ketään ihmistä ehdoitta, paitsi omia lapsiaan, joiden eteen jokainen varmasti hakisi vaikka kuun taivaalta. Mutta kumppaniaan.. Jotta voisi rakastaa kumppaniaan täysin ehdoitta, täytyisi uskaltaa antaa itsestä kaikki, luottaa kumppaniinsa, ottaa vastaan myös ne kaikki huonot asiat ja vaikka se joskus satuttaisi pahastikin, täytyisi olla valmis antamaan anteeksi kaikessa. Ihmiset ovat nykypäivänä todella itsenäisiä, mukavuudenhaluisia sekä varautuneita, ihmiset eivät halua/uskalla antaa itsestään kaikkea, koska pelkäävät joutuvansa kärsimään siitä.
Kurssin pitäjät esittivät meille kysymyksen (johon eivät onneksi vaatineet jokaiselta erikseen vastausta), olisitko valmis kuolemaan toisen puolesta, ja antamaan sen varjolla anteeksi vaikka menettäisit oman elämäsi täällä? Pystyisitkö hyväksymään sen? Mun mielestä oikeastaan aika hyvä kysymys, johon meistä tuskin kukaan tietää vastausta, ennen kuin joutuisi tähän tilanteeseen oikeasti. Jokainen vanhempi varmasti rakastaa lapsiaan täysin ehdoitta ja luultavasti miettimättä sen enempää, tekisivät mitä tahansa heidän puolestaan. Mutta olisitko valmis samaan kumppanisi puolesta? Kuitenkin aina vaarana on se, että kun annat itsestäsi kaiken kumppanillesi, voi hän tahtomattaankin satuttaa sinua. Kun annat toiselle ihmiselle sydämesi, on hänellä kaikki mahdolliset avaimet sinun satuttamiseesi. Jos näin tapahtuisi, olisitko silti valmis antamaan kaiken anteeksi, hyväksymään asian ja jatkamaan eteenpäin?
Kirkon mielestä tämä ei ole mahdollista pelkästään kahden ihmisen välillä, vaan tähän tarvitaan uskoa sekä kirkkoa. Itse kuitenkin mietin, että eikö anteeksiantoa voisi harjoittaa ilman uskomistakin? Eikö me voitaisi olla ymmärtäväisempia ja anteeksiantavempia toisiamme kohtaan ilman kirkkoakin? Itse ajattelin ainakin yrittää jatkossa olla ymmärtäväisempi elämässäni mukana olevia ihmisiä kohtaan, sekä antaa anteeksi, vaikka asia satuttaisikin ja joutuisin siitä itse kärsimään.
~ Peace & Love ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti